UFFIS toimii taas – kanta-asiakaspalvelun häiriö on korjattu

Hyvä asiakkaamme, UFFIS-kanta-asiakasjärjestelmässämme on viime päivinä esiintynyt tekninen häiriö, jonka vuoksi kanta-asiakaspalvelut eivät ole olleet käytettävissä normaalisti. Häiriö on nyt korjattu, ja UFFIS toimii jälleen normaalisti. Myös pisteiden kertyminen toimii tuttuun tapaan. Hyvityksenä käyttökatkosta pidennämme kaikkien kanta-asiakkaiden nykyistä pisteiden voimassaoloa sekä voimassa olevien kuponkien käyttöaikaa yhdellä kuukaudella. Muutokset tulevat voimaan kuluvan viikon aikana.  Käyttökatko venyi harmillisen pitkäksi … Lue lisää

Herttoniemi goes vintage

Haluamme jatkossa tarjota vintagea Helsingissä myös keskustan ulkopuolella.  Seuraavasta uudesta valikoimasta lähtien to 16.7. klo 16 UFF Herttoniemi muuttuu kokonaan vintage-myymäläksi. Luvassa on uniikkeja löytöjä 50-luvulta aina 2000-luvun alkuun. Tule tutustumaan uuteen ilmeeseen ja valikoimaan – ja tekemään elämäsi vintage-löytöjä Hiihtomäentie 14 – aivan metroaseman vieressä. UFF Herttoniemi palvelee arkisin klo 10‑20, lauantaisin klo 10–18 … Lue lisää

UFF:n Pasilan myymälä sulkeutuu elokuussa

Pasilan Ratapihantie 3:ssa sijaitseva UFF Second Hand sulkeutuu perjantaina 7.8.2026. –  On ikävää, että joudumme sulkemaan Pasilan myymälämme. Myymälä ei kuitenkaan koskaan saavuttanut odotettuja asiakasmääriä, minkä vuoksi toiminta oli tappiollista, aluepäällikkö Topi Koskinen kertoo. –  Kiitämme kaikkia Pasilan myymälän asiakkaita menneistä vuosista ja toivomme, että mahdollisimman moni tulee vielä vierailemaan myymälässä loppuunmyynnin aikana. Tarjoamme asiakkaille … Lue lisää

Oppimisen iloa ja mahdollisuuksia Malawissa

Kongwe 1 -peruskoulussa Malawissa oppiminen on iloa ja yhdessä tekemistä. Luokkahuoneessa oppilaat kannustavat toisiaan, ja opettaja luo turvallisen ilmapiirin, jossa jokainen lapsi voi osallistua omalla tavallaan. Monissa Malawin maaseudun kyläkouluissa arki voi olla haastavaa. Oppilaita on paljon ja resursseja vähän, mikä vaikeuttaa yksilöllisen tuen tarjoamista. Tästä huolimatta opettajat tekevät määrätietoisesti työtä syrjimättömän ja osallistavan opetuksen … Lue lisää

Monet juhlat nähnyt Miss Suomen maksimekko – tarinoita luottovaatteista

Olemme keränneet tarinoita rakkaista ja pitkäikäisistä luottovaatteista, joista ei haluta luopua.  Olen saanut äidiltäni useita vaatteita, mutta tämä mekko on niistä erityisin tarinansa vuoksi. 70‑luvun “Pieni talo preerialla” ‑henkinen maksimekko on alun perin kuulunut äitini kummitädille, Virpi Miettiselle, joka oli Miss Suomi vuonna 1965. Mekko oli Virpin lempimekko ja hänen yllään äitini kastejuhlassa. Lukioaikana äidilläni … Lue lisää

Uusi UFF-myymälä Helsingin Annankadulle Kampin läheisyyteen – avajaiset 12.6.2026

UFF avaa Helsingin ydinkeskustaan uuden myymälän perjantaina 12.6.2026 klo 10 osoitteeseen Annankatu 34. Myymälä sijaitsee Kampin välittömässä läheisyydessä Kampin Huippu -rakennuksessa, helposti saavutettavalla ja vilkkaalla alueella. 290 neliömetrin kokoinen myymälä tarjoaa avarat puitteet UFF:n laajalle second hand -valikoimalle. Asiakkaita palvelee tuttuun tapaan huolellisesti valikoitu ja päivittäin täydentyvä kattaus vaatteita ja asusteita eri tyyleihin. – Olemme todella … Lue lisää

UFF selventää toimintaansa ja HS:n artikkelissa esitettyjä väitteitä

Helsingin Sanomien 5.6.2026 julkaisema artikkeli antaa virheellisen kuvan UFF:n toiminnasta. Olemme keränneet käytettyjä vaatteita lähes 40 vuoden ajan. Toimintamme on tehokasta ja tuottaa myönteisiä ympäristö- ja talousvaikutuksia sekä Suomessa että globaalissa etelässä kumppaneidemme kautta. UFF on voittoa tavoittelematon toimija. Keräämme ja myymme vaatteita, tuemme Suomen kiertotaloutta ja ohjaamme ylijäämän kestävään kehitykseen. Huolehdimme, että käyttökelpoiset vaatteet … Lue lisää

Terve planeetta, ruokaturva ja ilmastonmuutos – ratkaisut syntyvät paikallisesti

Kesäkuun alussa vietettävät maailman ympäristöpäivä (5.6.) ja elintarviketurvallisuuspäivä (7.6.) nostavat esiin ajankohtaisen ja yhteisen haasteen: ilman tervettä ympäristöä ei ole riittävää ja ravitsevaa ruokaa, eikä ilman toimivia ruokajärjestelmiä voida turvata ihmisten hyvinvointia. Vuoden 2026 teemapäivät korostavat, että päästöjen vähentämisen lisäksi tarvitaan konkreettisia tekoja luonnon hyväksi – maaperän kunnostamista, veden kestävää käyttöä ja viljelytapojen uudistamista. Ilmastonmuutos … Lue lisää

Iso-Roban UFF-myymälä päivittyy vintage-valikoimalla

Helsingin Iso Roobertinkadulla sijaitseva myymälämme tarjoaa jatkossa entistä monipuolisempaa käytetyn vaatteen valikoimaa. Myymälä uudistuu 4.6.2026 alkaen, kun alakertaan avataan vintage-valikoima naisille ja miehille. Yläkerrasta löytyy jatkossakin tuttu normaalivalikoima second handia, joten kokonaisuus yhdistää arjen löydöt ja uniikit aarteet saman katon alle. Kaksikerroksinen, 470 neliömetrin myymälä avattiin helmikuussa 2025. Samalla UFF palasi kadulle, jolla sijaitsi yksi … Lue lisää

Vaate kiertoon – ympäristöhyötyjä, työtä ja toimeentuloa

UFF keräsi 12 miljoonaa kiloa käytettyjä vaatteita ja käytti keräystoimintaan 7,2 miljoonaa Suomessa euroa vuonna 2025. Toiminnan tuotoista 2,1 miljoonaa euroa ohjattiin kehitysyhteistyöhön. Näiden varojen avulla oltiin mukana 38 hankkeessa, jotka edistävät koulutusta, ruokaturvaa, toimeentuloa ja terveyttä Afrikassa ja Aasiassa. Jokainen kotimaassa kerätty vaate on osa tätä kokonaisuutta, jossa ympäristöhyödyt ja tuki ihmisille kulkevat käsi … Lue lisää