Suomalaiset lahjoittavat UFF:n vaatekeräykseen noin miljoona kiloa kuukaudessa – uudelleenkäyttö sellaisenaan on aina ympäristön kannalta ykkösvaihtoehto

UFF:n vaatekeräyslaatikoita Kaaren kauppakeskuksen käytävällä.

Suomalaiset lahjoittivat UFF:n vaatekeräykseen lähes 12 miljoonaa kiloa käytettyjä vaatteita vuonna 2024. Tämä oli keskimäärin 2,2 kiloa asukasta kohden. Isojen kaupunkien vertailussa innokkaimmat vaatelahjoittajat löytyivät Jyväskylästä ja eniten vaatekiloja kertyi Helsingissä. Vaatelahjoituksista saaduilla varoilla UFF tekee kotimaan ilmastotyötä rahoittamalla vaatteiden keräyspalvelun kautta Suomen. Lisäksi säätiö tukee yli 30 kehitysyhteistyöhanketta Afrikassa ja Aasiassa. Suomalaisten UFF:lle lahjoittamien … Lue lisää

”Olin yhtä punainen kuin rouva presidentin hiukset” – UFF-tarinoita vuosien varrelta 

Joitakin vuosia sitten, ennen pandemiaa, UFF:n myymäläpäällikkö Ina Jantunen oli somistanut Hakaniemen myymälän näyteikkunan värikkäillä Marimekon Unikko-verhoilla.   Eräänä päivänä myymälään asteli nainen, joka ihastui ikkunassa oleviin verhoihin ja halusi ostaa ne. Ina selitti kohteliaasti, että verhot ovat somisteena eivätkä myynnissä.  – Sen sanottuani minulla vasta välähti, kuka kysyjä oli. Presidentti Tarja Halonen oli poikennut … Lue lisää

Superviikonloppu: UFF avasi uudet myymälät Itiksessä ja Iso-Roballe

Viime viikonloppuna Helsingissä vietettiin uuden valikoiman lisäksi avajaishumua, kun perjantaina 28.2.2025 avattiin kaksi uutta myymälää: Itiksen myymälä liittyi uuteen secondhand -liikkeiden keskittymään, ja palasimme Iso-Roballe. Secondhand-keskittymä Itiksessä Itiksen Piazzan toiseen kerrokseen, Powerin läheisyyteen, avautui kolmen secondhand-myymälän keskittymä: UFF, On the Block ja Pelastusarmeijan iCare. Innokkaimmat jonottajat olivat liikkeen edessä jo puoli tuntia ennen avausta. Myymälässä … Lue lisää

Voiko vaatteita lahjoittamalla rakentaa parempaa huomista? Kyllä!

Tiesitkö, että lahjoittaessasi vaatteita UFF:lle, et pelkästään siivoa kaappejasi, vaan samalla myös autat äärimmäisessä köyhyydessä eläviä ihmisiä? Meillä myytävien vaatteiden tuotolla rahoitetaan kehitysyhteistyöhankkeita, jotka parantavat elinoloja, koulutusta ja ympäristön kestävyyttä Afrikassa ja Aasiassa. Olemme mukana tukemassa lasten koulunkäyntiä, ilmastonmuutokseen sopeutumista ja kestävää ruoantuotantoa. Käytännössä se tarkoittaa esimerkiksi sitä, että myös vammaiset lapset pääsevät opetuksen pariin … Lue lisää

Arkipäivän ilmastoteoilla kohti kestävämpää tulevaisuutta

Vaatteiden eliniän pidentäminen on tehokas ja helppo tapa vähentää ympäristön kuormitusta. UFF tarjoaa suomalaisille konkreettisen mahdollisuuden osallistua ilmastotyöhön ja edistää globaalia oikeudenmukaisuutta lahjoittamalla vaatteita tai tekemällä second hand -löytöjä myymälöistä. UFF:n toiminta tukee kestävää kehitystä monin tavoin. Vaatemyynnin tuotolla rahoitetaan ilmastotyötä Suomessa sekä kehitysyhteistyötä maailman köyhimpien yhteisöjen parissa. Varoja käytetään muun muassa koulutuksen, terveydenhuollon ja … Lue lisää

UUDEN VALIKOIMAN VIIKONLOPPU

Perjantaina 17.1. myymälöissä upea uusi valikoima. Starttaa viikonloppusi tyylillä – uusi valikoima on myymälöissä jo perjantaista alkaen! Mikä olisikaan parempi aika päivittää vaatekaappia kuin viikonloppu? Tule ja löydä second hand- ja vintage-aarteita, jotka odottavat uutta kotia juuri sinulta. Tervetuloa tekemään second hand & vintage -löytöjä! Keskiviikkona 15.1. myymälät sulkevat jo klo 18 ja torstaina 16.1. … Lue lisää

Miten UFF:n keräyslaatikko löytää paikkansa?

UFF:n vaatekeräyspalvelu tarjoaa suomalaisille mahdollisuuden tehdä arkipäivän ilmastotekoja lahjoittamalla tarpeettomiksi jääneet vaatteet, jalkineet ja kodintekstiilit vastuullisesti uudelleenkäytettäväksi. Jatkamme lahjoitettujen, käyttökelpoisten vaatteiden elinkaarta mahdollisimman pitkäksi. Jokainen laatikko sijoitetaan huolella suunniteltuun paikkaan, jotta kierrättäminen olisi mahdollisimman helppoa. Uusi paikka keräyslaatikolle ei kuitenkaan löydy hetkessä – taustalla on tarkka prosessi, jonka aloitamme kartoittamalla tarpeen.  – Selvitämme asiakkaiden toiveita, … Lue lisää

Jos oot kantis, oot UFFIS – rekisteröidy nyt!

Jos oot kantis, oot UFFIS.

UFFIS on UFF:n uusi kanta-asiakasohjelma. UFFIS-jäsenenä saat kanta-asiakastarjouksia, henkilökohtaisia etuja sekä keräät pisteitä kaikista UFF:lla tekemistäsi ostoistasi – myös tasarahapäivillä. UFFIS toimii selaimella tai ladattavalla sovelluksella. Rekisteröidy osoitteessa: app.uff.fi Saat heti käyttöösi kertaluontoisen –20 % liittymisedun. Jos sinulla on ennestään kanta-asiakkuus Cardussa, sinun täytyy silti rekisteröityä uuteen UFFIS-ohjelmaan. Cardusta luovutaan 21.1.2025, ja tähän asti voit … Lue lisää

Black Friday – kestämättömien valintojen luomat pikamuotihaamut

Greenpeace järjestää kulutuskriittinen Black Friday -tempauksen Helsingin Narinkkatorilla perjantaina 29.11.2024. Esillä olevat pikamuotihaamut on koottu UFF:n lajittelussa poistotekstiilien kategoriaan päätyneistä vaatteista. Poistotekstiili tarkoittaa tässä vaatetta, joka ei ole enää käyttökelpoinen sellaisenaan, joten se hyödynnetään seuraavaksi materiaalina. Haamuja varten on käyty läpi puolitoista rullakollista poistotekstiiliä, eli reilut 300 kiloa. Vaikka erä on marginaalisen pieni, on siinä … Lue lisää