Painajainen sovituskopissa – UFF-tarinoita vuosien varrelta

Elämä on täynnä yllättäviä kohtaamisia – ja joskus ne tapahtuvat juuri siellä, missä vähiten odottaisi. Olemme keränneet UFF-tarinoita, jotka kertovat sattumista, kohtaloista ja toki myös hyvistä löydöistä.

”Olin yksin asioimassa Kaisaniemen myymälässä, kun näin mekon. Sellainen erikoinen tapaus, joka herätti kysymyksen: Missä tätä edes voisi käyttää? No, päätin kokeilla.

Mekko oli tiukka, mutta pujottauduin siihen kuin käärme ja sain sen lopulta päälle. Ihailin hetken peilistä – kunnes tuli aika riisua se. Ja siinäpä ongelma. Kiemurtelin, vääntelehdin, kirosin – mutta mekko oli päättänyt jäädä. Lopulta ei auttanut muu kuin nöyrtyä ja pyytää apua myyjiltä.

Kaksi ystävällistä myyjää ryhtyi kiskomaan mekkoa pois. Ei hievahdustakaan. Mekko oli ilmeisesti valinnut minut elämänkumppanikseen. Lopulta ratkaisu oli vain yksi: sakset. Mekko menetettiin, mutta minä säilyin hengissä – tosin häpeän rajamailla.

Kysyin varovasti, kuinka kauan minun pitäisi pysyä poissa liikkeestä, mutta myyjät vakuuttivat, että olen tervetullut vaikka samana päivänä. Voitte arvata, meninkö. Nykyään uskallan taas käydä siellä – toivottavasti kukaan ei muista minua.”

Reeta

Keräämme asiakkailtamme inspiroivia UFF-tarinoita viestintäkanavissamme jaettavaksi. Voit halutessasi esiintyä anonyymina, joten nolommatkin jutut voi laittaa jakoon nimimerkin suojin. Julkaistavat tarinat palkitaan 50 €:n arvoisella lahjakortilla.
 
Lue lisää & jaa tarinasi täällä  

Uuden valikoiman viikonloppu

Uuden valikoiman viikonloppu alkaa torstaina 23.4. klo 16. Tule tekemään parhaat second hand- ja vintage-löydöt heti avauksesta – valikoimassa on uniikkeja aarteita vaikka millä mitalla.

Lue lisää

Tasarahapäivät 9.-22.4.2026

Tasarahapäivät kaikissa myymälöissä 9-22.4.2026  Tasarahapäivillä on odotettavissa jälleen ihania löytöjä tasaisesti alenevin edullisin hinnoin. Lisäämme joka päivä satoja vaatteita myyntiin, joten vaatevalikoima vaihtuu vauhdikkaasti teemapäivien

Lue lisää