UFF:n myymälät tutuksi: Hämeenkatu 18, Tampere

UFF:lla on yli 20 secondhand-vaatemyymälää eteläisessä Suomessa, joissa keräämme varoja vaatekeräyspalvelun tuottamiseen sekä kehitysyhteistyön tukemiseen Afrikassa ja Aasiassa. Jokaisessa myymälässämme on yksilöllinen valikoima ja omanlaisensa tunnelma.

Tässä juttusarjassa esittelemme kaikki UFF:n myymälät seniorista junioriin. Elokuussa pääsemme vierailemaan Tampereella Hämeenkatu 18:ssa sijaitsevaan vintage-myymäläämme.

Aluepäällikkö Tiia Rahkola, milloin Tampereen vintage-myymälä on perustettu?

Tampereella juhlittiin juuri kaksivuotissynttäreitä eli myymälä perustettiin ihan elokuun alussa vuonna 2020.

Kuinka suuri myymälä on kooltaan ja asiakaskunnaltaan?  

Meillä ei ole kovin isot tilat, alle 300 neliötä on käytössä. Mutta ne neliöt ovat erittäin tehokkaasti hyödynnetty kyllä, kiitos meidän myymälätiimin. Asiakasmäärässä on tämän vuoden puolella havaittu vilkastumista. Voidaan siis sanoa, että Hämeentie 18:ssa on pienet tilat, mutta kasvava asiakaskunta.

Millaista myymälän henkilökunta on?  

Meillä on kahdeksan hengen tiimi tällä hetkellä Hämeenkatu 18:ssa. Silloin kun myymälä avattiin rekrytoimme uutta henkilökuntaa ja saimme tiimin kasaan fifty-fifty jaolla vanhojen ja uusien työntekijöiden kesken. Meillä on erittäin asiantuntevaa henkilökuntaa myymälässä ja heillä on ihana palveluasenne. Tunnelma on myymälässä aivan loistava, koska tiimillä on säpäkkä tekemisen meininki naurun säestämän

Myymäläpäällikkö Annina Pimiä, mistä pidät työssäsi Hämeenkatu 18:sta myymälässä?  

Kierrätys on itselleni erittäin tärkeää, joten on hienoa päästä tekemään omien arvojen mukaista työtä. Arvostan sitä todella korkealle, mutta parasta on kuitenkin se, että meillä on todella osaava ja kiva työporukka, joten töissä on ihan aidosti hauskaa olla. Työilmapiirin merkitys on todella suuri viihtymiselle ja tämä tietysti välittyy myös meidän asiakkaille.

Mitä muutoksia myymälässä on tapahtunut tässä parin vuoden aikana?  

Myymälästä on tullut nopeasti suosittu asiakkaiden keskuudessa. Olemmekin lisänneet henkilökunnan määrää jo pariin kertaan avaamisen jälkeen, jotta pystymme takaamaan sen, että esillä on aina mielenkiintoinen valikoima. Myymälää täydennetään viikoittain yli tuhannella uudella tuotteella. Onkin ollut mahtavaa nähdä miten asiakkaat ovat meidät löytäneet!

Miten kuvailisit myymälän valikoimaa?  

Meillä on monipuolinen kattaus vanhemmasta vintage-vaatteesta 2000-luvun alun muotiin asti. Asiakkaat ovat toivoneet omaa osastoa pluskokoisille vaatteille, joten myös tällainen löytyy nykyisin myymälästämme. Vaatteiden ja asusteiden lisäksi valikoimassamme on kodintekstiilejä, joista esimerkiksi vanhat Tampellan ja Finlaysonin tuotteet ovat olleet kysyttyjä.

Miten somistus hoidetaan teillä? 

Porukassamme on paljon taitavia somistajia, ja näyteikkunoita ideoidaan usein yhdessä. Ikkunoita suunnitellaan monesti jonkin aiheen pohjalta, ja inspiraationa ovat olleet esimerkiksi talvipuutarha, lännenelokuvat, Wimbledon ja avaruus. Somistuksissa huomioidaan tietysti myös ajankohtaisia teemoja kuten vaikkapa ystävänpäivä, halloween ja Pride-viikko.

Mikä teiltä tällä hetkellä haetaan? 

Y2K-muoti on tällä hetkellä kovassa suosiossa, ja meiltä etsitäänkin paljon originaaleja vuosituhannen alun vaatteita. Monet asiakkaistamme ovat kiinnostuneet samoista trendeistä, joita pikamuotiketjut tarjoavat, mutta meiltä haetaan ekologisesti kestävämpi vaihtoehto uuden ostamisen sijaan. Näin loppukesästä myös syksyiset kestosuosikit villapaidat ja nahkatakit alkavat jo kiinnostaa, vaikka ulkona tarkenee vielä t-paidalla.

Mikä on mielestäsi Hämeenkadun myymälän oma juttu?  

Onhan meidän valikoima ainutlaatuinen UFF-myymälöille Tampereella. Meillä on siis täällä kolme myymälää, mutta me olemme ainoa vintage-UFF. Duon valikoimassa ei ole vintage-tuotteita lainkaan ja Hämeenkatu 9:n myymälässä on niille pienempi osasto. On hyvä, että olemme saaneet tänne Tampereelle useamman myymälän, koska näin pystymme tietysti palvelemaan laajempaa asiakaskuntaa. 

Millaista asiakaskuntaa myymälä houkuttelee?

Valikoimamme kiinnostaa hyvin monenlaisia asiakkaita ja myymäläämme on helppo poiketa, sillä se sijaitsee aivan Tampereen keskustassa. Asiakaskuntamme onkin todella laaja nuorista eläkeikäisiin.

Lopputerveisiä? 

Koko tiimimme kiittää sekä asiakkaita että vaatelahjoittajia! Vaatteiden lahjoittaminen ja meidän asiakkaana oleminen on monille arvopohjainen valinta, josta sekä ympäristö että me kiitämme!