UFF:n myymälöissä kerätään varoja lasten ja nuorten koulutukseen Intiassa

Lapsia luokkahuoneen lattialla kylki kyljessä istumassa.

Asiakkaat voivat 22.-28.1.2024 ostostensa yhteydessä tukea lasten ja nuorten koulutuksen järjestämistä ja mahdollistamista Intiassa. Pienelläkin lahjoituksella voi saada paljon hyvää aikaan. Intiassa on edelleen yli 12 miljoonaa lapsityöläistä. Lapsityövoiman hyväksikäyttö Intiassa on monimutkainen, useista tekijöistä johtuva ongelma. Suurin syy on äärimmäinen köyhyys. Köyhien perheiden lapset saattavat joutua keskeyttämään koulun hankkiakseen perheelle elantoa. Kastijärjestelmän vuoksi virallisen väestörekisterin … Lue lisää

UFF:n myymälöissä kerätään varoja esiopetuksen järjestämiseen Mosambikissa

Mosambikilaisia esikoululaisia istumassa pöydän ääressä. Lapset esittelevät piirustuksiaan.

Asiakkaat voivat ostostensa yhteydessä tukea lasten esiopetuksen järjestämistä Mosambikin Lastenapu -hankkeen kautta ajalla 27.11.-3.12.2023. Pienelläkin lahjoituksella voi saada paljon hyvää aikaan.  Mosambikin tasavallassa, eteläisessä Afrikassa, on yli 26 miljoonaa asukasta. Se on yksi maailman köyhimmistä valtioista, jonka väestöstä suurin osa saa elantonsa omavaraisviljelystä. Vain noin puolet Mosambikin väestöstä on lukutaitoisia.   Lastenapu-hanke tukee seitsemää esikoulua seitsemässä kylässä … Lue lisää

UFF:n myymälöissä tuetaan lasten ja nuorten koulutusta Intiassa

Huivipäisiä intialaisia tyttöjä koulun pöydän ääressä

Asiakkaat voivat ensi viikon aikana ostostensa yhteydessä tukea lasten ja nuorten koulutuksen järjestämistä ja mahdollistamista Intiassa Lastenapu -hankkeessa. Pienelläkin lahjoituksella voi saada paljon hyvää aikaan. Intiassa on edelleen yli 12 miljoonaa lapsityöläistä. Lapsityövoiman hyväksikäyttö Intiassa on monimutkainen, useista tekijöistä johtuva ongelma. Suurin syy on äärimmäinen köyhyys. Köyhien perheiden lapset saattavat joutua keskeyttämään koulun hankkiakseen perheelle … Lue lisää

UFF:N TUKEMA KEHITYSYHTEISTYÖ KASVUSSA VUONNA 2023

UFF:n tukema kehitysyhteistyö toteutetaan aikaisempien vuosien tapaan aktiivisessa yhteistyössä kumppanijärjestöjen kanssa. UFF:n tukea saavat kumppanijärjestöt Intiassa, Angolassa, Kongo DR:ssä, Malawissa, Mosambikissa, Namibiassa sekä Zimbabwessa. Yhteensä tuettavia hankkeita on vuoden alkaessa 29.  Säätiön tuki kohdentuu pääasiallisesti opetussektorille. Tuemme opettajien kouluttamista ja ammatillista opetusta kaikissa kohdemaissa vähintään yhdessä hankkeessa. Myös aiempina vuosina tuen painopiste on ollut opetuksessa. … Lue lisää

UFF:n myymälöissä tuetaan tyttöjen koulutusta Mosambikissa

UFF:n myymälöiden asiakkaat voivat ensi viikon aikana ostostensa yhteydessä tukea tyttöjen koulutuksen järjestämistä ja mahdollistamista Mosambikissa Lastenapu -hankkeessa. Yksi kestävän kehityksen kannalta tärkeistä osa-alueista on koulutus, jolla on tasa-arvon ja demokratian edistymisessä keskeinen rooli. Koulutus on tehokkain tapa vähentää köyhyyttä ja eriarvoisuutta. Riittävä lukutaito on oleellista kaikelle oppimiselle, ja UFF painottaa työssään koulutuksen merkitystä kestävän … Lue lisää

UFF:n tuella parannetaan ruokaturvaa Kongon Demokraattisessa Tasavallassa

UFF on kumppanina HPP Congon toteuttamassa hankkeessa, joka edistää pienviljelijöiden ruokaturvaa ja ilmastonmuutokseen sopeutumista maaseutualueella Etelä-Ubangin syrjäisessä provinssissa lähellä Keski-Afrikan Tasavallan rajaa. Yhteensä 17 kyläyhteisöä ja noin 4000 kotitaloutta osallistuu kyseiseen ”Farmers’ Club Dongo” -hankkeeseen, joka kuuluu UFF:n tukemiin kehitysyhteistyöhankkeisiin.    Hankkeessa koulutetaan paikallisia viljelijöitä uusista viljelytekniikoista ja uusista viljelylajikkeista, jotta ruokaturvaa ja ravitsemusta edistetään kestävästi haastavista … Lue lisää

Suomalaiset lahjoittivat UFF:n vaatekeräykseen viime vuonna yli 12 miljoonaa kiloa vaatteita   

Suomalaiset lahjoittivat UFF:n vaatekeräykseen käytettyjä vaatteita vuonna 2022 noin 12,3 miljoonaa kiloa, mikä oli keskimäärin 2,3 kiloa asukasta kohden. Suomen suurimpien kaupunkien ahkerimmat vaatelahjoittajat löytyivät Jyväskylästä, jossa keräyslaatikoihin tuotiin 2,7 kiloa vaatteita asukasta kohti. UFF:n keräämillä varoilla tuetaan kehitysyhteistyöhankkeita muun muassa Angolassa, Intiassa ja Mosambikissa. UFF:n tuki kehitysyhteistyölle vuonna 2022 oli noin 2,1 miljoonaa euroa.   … Lue lisää

UFF Muotipodin vieraana

UFF:n markkinoinnin ja sisällöntuotannon asiantuntija Susanne Koskiniemi-Kosunen vieraili marraskuussa kestävän muodin aiheita käsittelevässä Muotipodissa. Susannea haastatellaan muun muassa säätiön vintage-myymälöistä, kestävän muodin trendeistä ja UFF:n tuotantoprosesseista.  Podcastissä keskustellaan tarkemmin muun muassa siitä miltä UFF:n vaattelajitteluprosessi näyttää, miten vintage-myymälöiden valikoima pysyy aina ajankohtaisen sekä siitä miten myymälöiden asiakaskunta on viime vuosina kehittynyt. Klikkaa tästä Muotipodiin Spotifyissa.