UFF:n myymälöissä tuetaan hygieniavalistusta Mosambikissa

UFF:n myymälöiden asiakkaat voivat ensi viikon aikana ostostensa yhteydessä tukea hygieniavalistuksen järjestämistä ja käsienpesun mahdollistamista Mosambikissa Lastenapu -hankkeessa.  Miljoonat mosambikilaiset asuvat olosuhteissa, joissa ei ole puhdasta vettä, joten käsihygienia ja sen mahdollistaminen on erittäin tärkeää. Lastenapu -hanke keskittyy esikoulutoiminnan tukemiseen Nacalan kaupungissa. Leikin ja muun toiminnan ohella lapset oppivat muun muassa numeroita ja portugalin kielen perusteita, mikä helpottaa heidän siirtymistä peruskoulun ensimmäiselle luokalle. 

Suomalaisilla lahjoittajilla on merkittävä rooli hankkeen toiminnan ylläpitäjinä, sillä se toimii lähes täysin säätiön tuen varassa. Hankkeen puitteissa lasten koulukäyntiä tuetaan monin eri tavoin. Tuetut päiväkodit esikouluineen ovat teoriassa tarkoitettu 2-5 vuotiaille lapsille. Olosuhteiden vaikeudesta alueella kertoo, että jopa 14-vuotiaat lapset ovat osallistuneet esikoulujen toimintaan. Heille ei ole tarjolla vaihtoehtoja, sillä yhteisöissä ei ole varsinaisia peruskouluja. Hankkeen piiriin kuuluu tällä hetkellä noin kahdeksan sataa lasta.

Kuten Suomessa, myös Mosambikissa on hyvä kiinnittää huomiota hygieniaan ja muihin koronaviruksen leviämistä hillitseviin toimiin, vaikka tilanne on tällä hetkellä suhteellisen vakaa. Etenkin käsienpesu saippualla ja desinfiointiaineella, koulurakennusten siistiminen ja desinfiointi sekä kasvomaskit ja suojakäsineet ovat tärkeitä edellytyksiä esikoulutoiminnan sujuvalle jatkumiselle Mosambikissa. Hygieniatietoisuuden lisäämisellä ja käsinpesulla kyetään ehkäisemään koronatapausten lisäksi myös muita helposti tarttuvia tauteja, kuten koleraa ja vatsatautia.  

Esikoulujen lisäksi hygieniavalistusta tehdään ympäröivien yhteisöjen keskuudessa. UFF:n pitkäaikainen yhteistyökumppani ADPP Mozambique tavoittaa paikallisyhteisöt hankkeen avulla ja on esimerkiksi jakanut maskeja haavoittuvimmassa asemassa oleville perheille paikallisilla markkinoilla.  

Tasarahapäivät 14.-21.5.2025

Uudistuneet tasarahapäivät kaikissa myymälöissä 14.-21.5.2025 Tasarahapäivillä on odotettavissa jälleen ihania löytöjä tasaisesti alenevin edullisin hinnoin. Lisäämme joka päivä satoja vaatteita myyntiin, joten vaatevalikoima vaihtuu vauhdikkaasti

Lue lisää

Ale alkoi!

Alennusmyynnit alkoivat nyt UFFissa. Torstaista 8.5. perjantaihin 9.5.  koko valikoima -30% . Lauantaista 10.5. tiistaihin 13.5. koko valikoima -50%. Tule tekemään parhaimmat löydöt. Prosenttialeja seuraavat tasarahapäivät!

Lue lisää