UFF selventää toimintaansa ja HS:n artikkelissa esitettyjä väitteitä

Helsingin Sanomien 5.6.2026 julkaisema artikkeli antaa virheellisen kuvan UFF:n toiminnasta. Olemme keränneet käytettyjä vaatteita lähes 40 vuoden ajan. Toimintamme on tehokasta ja tuottaa myönteisiä ympäristö- ja talousvaikutuksia sekä Suomessa että globaalissa etelässä kumppaneidemme kautta.

UFF on voittoa tavoittelematon toimija. Keräämme ja myymme vaatteita, tuemme Suomen kiertotaloutta ja ohjaamme ylijäämän kestävään kehitykseen. Huolehdimme, että käyttökelpoiset vaatteet eivät päädy jätteeksi ja rahoitamme tärkeitä koulutus- ja ympäristöhankkeita Afrikassa ja Aasiassa. Olemme pettyneitä siihen, että Helsingin Sanomien artikkeli kyseenalaistaa sitoutumisemme kestävään kehitykseen.

Artikkeli sisältää epätarkkuuksia ja perustuu raportteihin, joissa on metodologisia puutteita. Osa raporteista on ultrapikamuotia tukevien tahojen rahoittamia. Kiistämme jyrkästi väitteet, että yhteistyökumppanimme dumppaisivat jätettä Afrikkaan.

Toimintamme saa ja pitääkin olla tarkastelun kohteena. Sen tulee kuitenkin perustua ajantasaisiin faktoihin, ei harhaanjohtavaan tietoon.

Työmme auttaa suomalaisia lahjoittamaan itselleen tarpeettomat vaatteensa vastuullisesti. Samalla tuemme kehityshankkeita globaalissa etelässä, erityisesti ilmastonmuutoksen kanssa kamppailevia viljelijöitä ja maaseudun opettajia.

Tätä UFF:n työ on käytännössä.

Jos haluat lisätietoja toiminnastamme, lue: Vaate kiertoon – ympäristöhyötyjä, työtä ja toimeentuloa – UFF

Vuoden 2024 toimintakertomus: Vuosikertomus-24_fi_linkit1.pdf
Vuoden 2025 toimintakertomus julkaistaan elokuussa.

UFFIS TILAPÄISESTI POISSA KÄYTÖSTÄ

Kanta-asiakasjärjestelmässämme Uffiksessa on tällä hetkellä tekninen häiriö, jonka vuoksi asiakastiliin liittyvät palvelut eivät toimi normaalisti. Selvitämme tilannetta parhaillaan yhdessä palveluntarjoajamme kanssa ja pyrimme palauttamaan palvelut

Lue lisää

Uusi valikoima

Uuden valikoiman viikonloppu alkaa torstaina 16.7. klo 16. Tule tekemään parhaat second hand- ja vintage-löydöt heti avauksesta – valikoimassa on uniikkeja aarteita vaikka millä mitalla.

Lue lisää