Kauppakeskus Kaaren UFF-myymälä avautui asiakasryntäyksellä

UFF:n uusin myymälä avattiin torstaina 22.5. klo 16 Helsingin Kaaren kauppakeskuksessa, ja avajaiset ylittivät kaikki odotukset! Paikalle saapui valtava määrä asiakkaita teini-ikäisistä eläkeläisiin.

Tunnelma oli iloinen ja odottava: moni asiakas ilmaisi tyytyväisyytensä siitä, että UFF saatiin vihdoin Kaareen. ”Tätä on odotettu”, kuultiin moneen kertaan. Pienen myymälän suuri suosio toi mukanaan myös haasteita – sovituskoppi- ja kassajonot olivat pitkät, ja osa asiakkaista epäröi astua myymälään väenpaljouden vuoksi. Silti yleisfiilis oli lämmin ja innostunut.

Myymälän valikoiman päivittäinen täydennys sai monet harkitsemaan paluuta heti seuraavana päivänä, ja niin myös tapahtui. Perjantain asiakasvirta jatkui vahvana, mikä kertoo avauksen onnistumisesta sekä Kaaren myymälän tarpeellisuudesta alueella.

Kauppakeskus Kaaren UFF palvelee asiakkaita maanantaista perjantaihin klo 10–20, lauantaisin klo 10–18 ja sunnuntaisin klo 12–18. Kiitos avajaisissa mukana olleille, ja tervetuloa uudelleen!

UFFIS TILAPÄISESTI POISSA KÄYTÖSTÄ

Kanta-asiakasjärjestelmässämme Uffiksessa on tällä hetkellä tekninen häiriö, jonka vuoksi asiakastiliin liittyvät palvelut eivät toimi normaalisti. Selvitämme tilannetta parhaillaan yhdessä palveluntarjoajamme kanssa ja pyrimme palauttamaan palvelut

Lue lisää

Uusi valikoima

Uuden valikoiman viikonloppu alkaa torstaina 16.7. klo 16. Tule tekemään parhaat second hand- ja vintage-löydöt heti avauksesta – valikoimassa on uniikkeja aarteita vaikka millä mitalla.

Lue lisää