Oppimisen iloa ja mahdollisuuksia Malawissa

Kongwe 1 -peruskoulussa Malawissa oppiminen on iloa ja yhdessä tekemistä. Luokkahuoneessa oppilaat kannustavat toisiaan, ja opettaja luo turvallisen ilmapiirin, jossa jokainen lapsi voi osallistua omalla tavallaan.

Monissa Malawin maaseudun kyläkouluissa arki voi olla haastavaa. Oppilaita on paljon ja resursseja vähän, mikä vaikeuttaa yksilöllisen tuen tarjoamista. Tästä huolimatta opettajat tekevät määrätietoisesti työtä syrjimättömän ja osallistavan opetuksen eteen. Näin kaikki lapset, myös vammaiset ja erityistä tukea tarvitsevat, pääsevät mukaan oppimaan.

Dowan alueella muutos näkyy jo konkreettisesti: vuosina 2025–2026 yhteensä 210 opettajaa on saanut koulutusta. Työ on yhteistyön tulosta. Mukana ovat UFF:n lisäksi paikalliset kumppanimme DAPP Malawi ja vammaisjärjestö Fedoma sekä Suomen ulkoministeriö ja Vammaiskumppanuus ry. Todellinen muutos syntyy kuitenkin kylätasolla – opettajien, vanhempien ja lasten yhteisestä työstä.

Opetuksen lisäksi ohjelma vahvistaa yhteisöjä. Opettajat järjestävät myös vanhemmille lukutaitokoulutusta ja kampanjoivat hygienian, ravitsemuksen ja tyttöjen koulunkäynnin puolesta.

Kongwe 1 -koululla muutokset näkyvät arjessa: lapset oppivat yhdessä ja uskovat omiin mahdollisuuksiinsa.


Sinun tukesi tekee tämän työn mahdolliseksi.
Kun lahjoitat vaatteita tai käyt ostoksilla myymälöissämme, tuet UFF:n työtä kestävän kehityksen hyväksi.