UFF:N TUKEMA BIOKAASUHANKE INTIASSA PARANTANUT TUHANSIEN ELÄMÄNLAATUA

UFF on tukenut uusiutuvan energian käyttöönottoa Intian Rajasthanissa lähes yhtäjaksoisesti jo yhdeksän ja puolen vuoden ajan. Säätiö on yhdessä Humana People to People India-kumppaninsa kanssa parantanut tuhansien ihmisten elämänlaatua edistämällä paikallisiin maaseutuolosuhteisiin soveltuvaa biokaasuteknologiaa. Erityisesti naiset ovat hyötyneet hankkeesta, sillä he eivät enää altistu ruuanlaitossa syntyvälle haitalliselle savulle ja heille jää enemmän aikaa arkiaskareisiin kotona. Hankkeen mukanaan tuoma aikasäästö on myös mahdollistanut monen paikallisen naisen osallistumisen erilaisiin harraste- ja opintoryhmiin. Tämän ohella perheiden ruokaturva on parantunut, sillä viljelyskasvien sadot ovat kohentuneet sekä määriltään että laadultaan biokaasuteknologian sivutuotteena syntyvän lietteen avulla.

Nyt käynnissä oleva hankkeen kolmas vaihe alkoi marraskuussa 2017 ja päättyy tämän vuoden loppupuolella. Viimeisen vuoden tavoitteena on rakennuttaa noin 140 biokaasuyksikköä lisää. Hankkeen puitteissa on silloin rakennettu 270 yksikköä ylittäen hankkeen alkusuunnitelman jopa 70 yksiköllä.

Hanke on osoittanut biokaasun parantavan ihmisten elintasoa – kestävä kehitys huomioituna. Biokaasuyksikön käyttö edellyttää kuitenkin paikallisilta aktiivista ylläpitoa ja huoltoa. Yksi tulevaisuuden haasteista on veden saatavuus. Kuivuudesta kärsivillä alueilla sadevesien talteenoton parantaminen tulee olemaan entistä tärkeämpää sekä ihmisille ja karjalle, kuin myös biokaasuyksiköille. Tämän vuoksi tulevaisuuden biokaasuhankkeita kehitetään huomioimaan myös sadevesien talteenottoon liittyviä toimintoja.

Related Posts

We use cookies to give you the best online experience. By agreeing you accept the use of cookies in accordance with our cookie policy.

Privacy Settings saved!
Privacy Settings

When you visit any web site, it may store or retrieve information on your browser, mostly in the form of cookies. Control your personal Cookie Services here.


In order to use this website we use the following technically required cookies
  • wordpress_test_cookie
  • wordpress_logged_in_
  • wordpress_sec

Decline all Services
Accept all Services