UFF:n myymälöissä tuetaan lasten koulutusta Mosambikissa

UFF:n myymäläasiakkaat voivat tukea ensi viikolla ostostensa yhteydessä lasten koulutusta Mosambikissa Lastenapu -hankkeessa.

Korona on vaikuttanut meidän kaikkien elämään tavalla tai toisella. Pandemian pitkäaikaiset vaikutukset ovat selvimmin havaittavissa kehittyvissä maissa, joissa jo valmiiksi epävarmat olosuhteet toipuvat haittavaikutuksista hitaasti, jos koskaan. Yksi kestävän kehityksen tärkeistä osa-alueista on koulutus, jolla on tasa-arvon ja demokratian edistymisessä keskeinen rooli. Koulutus on tehokas tapa vähentää köyhyyttä ja eriarvoisuutta. Riittävä lukutaito on oleellista kaikelle oppimiselle, ja UFF painottaa työssään elinikäisen oppimisen merkitystä kestävässä kehityksessä.

Arvioidaan, että Mosambikissa vain hieman yli kolmannes yli 15-vuotiaista tytöistä ja naisista osaa lukea ja kirjoittaa. Maaseudun naisista valtaosa on vailla minkäänlaista muodollista koulutusta. Noin 80 prosenttia Mosambikin väestöstä saa elantonsa maanvijelystä, joka on perinteisesti ollut naisten työtä. Näin naiset pystyvät luku- ja kirjoitustaidottominakin hankkimaan elantonsa ja huolehtimaan perheistään. Pienviljelyn kautta sukupolvia jatkunutta köyhyyttä ei pystytä katkaisemaan, joten laadukkaan koulutuksen merkitys on mittaamaton elinolosuhteiden pysyvään muutokseen.

Kun Mosambikissa avattiin kouluja koronasulkujen jälkeen, UFF:n tukemien lukutaitokerhojen toiminta elvytettiin hankkeen 14 osallistuvassa koulussa Zambéziassa. Kerhoissa tuetaan lähes 400 lasta lukemaan oppimisessa paikallisia lukumateriaaleja käyttäen. UFF on sisällyttänyt Mosambikissa toteuttavaan opetushankkeeseen vammaisten lasten koulukäyntimahdollisuuksien parantamisen, koska vammaiset lapset ja nuoret ovat opetuksen suhteen kehittyvissä maissa syrjäytynyt ryhmä. Koronasulkujen jäljiltä moni tyttö oli jo töissä tai naimisissa eikä näin ollen ole saanut palata takaisin kouluun. Hanketyöntekijät vierailevatkin kylissä keskustelemassa koulutuksen tärkeydestä toivoen näin mahdollistavansa tyttöjen kouluun paluun.

UFF on panostanut opettajakoulutuksen tukemiseen pitkäaikaisesti ja tukee tälläkin hetkellä 13 opettajankoulutuslaitosta Afrikassa ja Aasiassa. Säätiön tukema opettajankoulutuslaitos on esimerkiksi toiminut Maputossa, Mosambikissa vuodesta 1993 lähtien.  Opettajakoulutuslaitosten vahvuutena on nykyaikainen lapsilähtöinen opetustapa. Hyvän koulutuksen saanut pätevä opettaja toimii opetustyön lisäksi tasa-arvon ja oikeudenmukaisuuden esimerkkinä koko yhteisölle. Koulutus tukeekin koko yhteisön kestävää kehitystä.

TUE TYTTÖJEN KOULUNKÄYNTIÄ MOSAMBIKISSA
Related Posts

We use cookies to give you the best online experience. By agreeing you accept the use of cookies in accordance with our cookie policy.

Privacy Settings saved!
Privacy Settings

When you visit any web site, it may store or retrieve information on your browser, mostly in the form of cookies. Control your personal Cookie Services here.


In order to use this website we use the following technically required cookies
  • wordpress_test_cookie
  • wordpress_logged_in_
  • wordpress_sec

Decline all Services
Accept all Services