Maailman AIDS-päivä 1.12.2018

Maailman AIDS-päivää vietetään lauantaina 1.12.2018. HIV on  krooninen sairaus, jota voidaan hoitaa eikä se lyhennä eliniän ennustetta. Lääkityksen avulla HIV:n kanssa voi elää oireetonta elämää, mutta sitä sairastaviin ihmisiin kohdistuvat asenteet eivät kuitenkaan ole muuttuneet hoidon kehittymisen myötä. Maailman AIDS-päivä on mahdollisuus vaikuttaa yleisiin asenteisiin, lisätä oikeaa ja ajankohtaista tietoa HIV:stä ja taistella sairauteen kohdistuvaa stigmaa vastaan.

Viime vuosina julkaistut Euroopan laajuiset tutkimukset ovat vahvistaneet, että HIV-lääkitys on tarpeeksi tehokas estämään tartunnan myös suojaamattomassa sukupuoliyhteydessä. HIV on siis hoidettavissa oleva sairaus – tärkeintä on saada tieto omasta tartunnasta. HIV-testissä kannattaa käydä, jos on ollut suojaamattomassa sukupuoliyhteydessä uuden tai satunnaisen kumppanin kanssa. Testin tulos on luotettava, kun mahdollisesta tartuntatilanteesta on kulunut kolme kuukautta.

Suomessa HIV-tartuntojen määrä on pysynyt maailman alhaisimmalla tasolla viranomaisten, julkisen terveydenhuollon ja järjestöjen hyvällä yhteistyöllä. Suomi on menestynyt erinomaisesti HIV-tartuntojen ennaltaehkäisytyössä myös kehitysmaissa esimerkiksi UFF:n tukemien yhteisön kehityshankkeiden kautta. HIV/AIDS-ohjelmat tarjoavat tietoa sukupuoliteitse tarttuvien sairauksien ennaltaehkäisystä ja diagnosoinnista. Lisäksi ohjelma tuottaa testaus-ja neuvontapalveluita sekä ohjaa hoitoon.

Lue lisää aiheesta www.worldaidsday.org.

Related Posts

We use cookies to give you the best online experience. By agreeing you accept the use of cookies in accordance with our cookie policy.

Privacy Settings saved!
Privacy Settings

When you visit any web site, it may store or retrieve information on your browser, mostly in the form of cookies. Control your personal Cookie Services here.


In order to use this website we use the following technically required cookies
  • wordpress_test_cookie
  • wordpress_logged_in_
  • wordpress_sec

Decline all Services
Accept all Services