Viestimme ympäristö- ja kehitysyhteistyökysymyksistä

UFF:n viestintä tuo ilmastonmuutoksen, kehittyvien maiden haasteet sekä kestävän kehityksen osaksi suomalaisten arkipäivää. Vaatekierrätyksen ja kehitysyhteistyön ohella ilmasto- ja kehityskysymyksistä tiedottaminen on keskeinen osa organisaation toimintaa. Olemme mukana hillitsemässä ilmastonmuutosta ja helpottamassa muuttuvaan ilmastoon sopeutumista. Edistämme kestävää kehitystä tukemalla ympäristöön, koulutukseen ja toimeentuloon liittyviä hankkeita. Olemme vaikuttamassa tekstiilikierrätykseen, vaatteiden uudelleenkäytön tehostamiseen ja kuluttajakäyttäytymiseen. Käymme vuoropuhelua sidosryhmiemme kanssa, otamme osaa alan hankkeisiin ja asiantuntijaverkostoihin. 

Tarjoamme ajankohtaista tietoa hankemaiden tilanteesta sekä tekstiilikierrätyksen vaikutuksista. Työmme vaikutuksista sekä Suomessa että ulkomailla, kuten kehitysyhteistyöhankkeiden tuloksista ja vaatekierrätyksen ympäristövaikutuksista, viestitään sekä säätiön henkilökunnalle että ulkopuolisille sidosryhmille. UFF:n toimintaan, kehitysyhteistyöhön ja vaatekierrätykseen on mahdollista tutustua verkkosivujen, julkaisujen ja sosiaalisen median kanavien avulla sekä vierailemalla toimipisteissä. Lisätietoja: info@uff.fi.

You are currently viewing a placeholder content from Youtube. To access the actual content, click the button below. Please note that doing so will share data with third-party providers.

More Information

Yhteistyötä ilmaston ja kehittyvien maiden hyväksi

Yritysvaatekeräyksen piiriin kuuluu tällä hetkellä useita myymälöitä, tekstiilituotteiden valmistajia ja kauppakeskuksia. Muita yritysyhteistyön tapoja ovat esimerkiksi tietotaidon jakaminen yhteiskuntavastuun lisäämiseksi, yhteiset ympäristötapahtumat ja vaatekeräystempaukset. Kauttamme voi myös tukea koulutukseen, toimeentulon kehittämiseen tai ruokaturvaan liittyviä hankkeita.

UFF:n toimintaa ohjaavia arvoja ovat ekologinen ja taloudellinen kestävyys, vastuullinen aktiivisuus yhteisössä, sukupuolten välinen tasa-arvo, terveys, suvaitsevaisuus ja monimuotoisuus. Edellytämme kumppaneiltamme yhtenevää arvomaailmaa. Toimintapolitiikkaamme voi tutustua täältä.

Ota yhteyttä ja pohditaan yhteistyömalleja lisää yhdessä!

Yhteistyökumppanimme

Sidosryhmämme

Lahjoittajat ja asiakkaat

Lahjoittajat ja asiakkaat ovat toimintamme tärkeä tukipilari. Kierrätetyn tuotteen ostaminen on vastuullinen valinta, joka tukee kestävää kehitystä. Valitsemalla UFF:n ostopaikakseen asiakas tukee sekä kestävää kehitystä, työllisyyttä Suomessa että globaalikehitystyötä. Jokainen uudelleenkäytetty vaate vähentää jätteen määrää, energian ja veden kulutusta, hiilidioksidipäästöjä sekä haitallisten kemikaalien määrää. UFF:n myymälät tarjoavat kuluttajalle kestävän ja ekologisen vaihtoehdon sekä tuotteita yksilölliseen tyyliin. Yhdessä asiakkaidemme ja lahjoittajien kanssa muodostamme Suomen suurimman kierrätyksestä, muodista ja maapallosta välittävän porukan.

Henkilökunta

Meillä työskentelee lähes 400 eri alojen ammattilaista; sitoutuneet ja motivoituneet henkilöstön jäsenet ovat keskeinen voimavaramme. Työhyvinvointiohjelmamme on kehitetty tukemaan tukemaan laatu-, ympäristö- ja turvallisuustavoitteitamme.

Työelämän toimijat

Toteuttamamme ilmasto- ja globaalikehitystyö edellyttää sitoutunutta, motivoitunutta ja pitkäjänteistä työskentelyä. Työelämän toimijoiden laajalla yhteistyöllä tämä voidaan saavuttaa. Rekrytoinnin, työturvallisuuden, ammatillisen kehittämisen ja muiden alojen erityisasiantuntijoita kutsutaan tarvittaessa mukaan työpaikan kehittämishankkeisiin. UFF:n edustajia on mukana työelämää kehittävissä ja edunvalvonnan näkökulmia valvovissa organisaatioissa.

Kumppanimme ilmasto- ja kehitysyhteistyössä

Ilmasto- ja kehitysyhteistyössä tarvitaan monenkeskistä paikallista ja kansainvälistä yhteistyötä. Toimimme yhteistyössä julkishallinnon, liike-elämän ja yksityisen sektorin kanssa. Kierrätystoiminnassa on mukana Suomessa jätehuoltotoimijoita, kuntia ja kaupunkeja, kaupparyhmittymiä ja -ketjuja sekä yksityisiä maanomistajia.

Kansainvälistä kehitysyhteistyötä kanssamme on toteuttamassa kohdemaissa toimivia kansalaisjärjestöjä, kuntia ja valtion organisaatioita. Suomen ulkoministeriö on mukana muutamissa kehitysyhteistyöhankkeissamme. UFF on osa kansainvälisestä hyväntekeväisyysjärjestöjen verkostoa, johon kuuluu 30 itsenäistä organisaatiota Afrikasta, Aasiasta, Euroopasta sekä Pohjois- ja Etelä-Amerikasta. Kaikkien Humana People to People-verkoston jäsenjärjestöjen toiminta on yhteneväistä YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden kanssa.

Jokainen vaatelahjoittaja ja myymälöiden asiakas on sekä kanssamme että kehittyvien maiden aktiivisten kansalaisten rinnalla vaikuttamassa globaaliin ilmasto- ja kehitysyhteistyöhön.

Media

Kestävä kehitys koskettaa maapallon jokaista ihmistä, siksi tietoisuuden lisääminen on yksi tavoitteistamme. Viestimme sekä perinteisen että digitaalisen median välityksellä tavoitteenamme palvella kaikenlaisia yleisöjä. Suuren lahjoittaja- ja muun sidosryhmäjoukon tavoittemisessa verkkoviestintä on keskeinen kanava. Mediaa palvellaan toimintaan liittyvillä uutisilla sekä taustoittavalla materiaalilla.

Jäsenyydet