UFF:n myymälöissä voi ensi viikolla lahjoittaa esikouluille Mosambikiin

UFF:n myymälöissä voi tällä viikolla tukea koulumateriaalien hankintaa esikoululaisille Mosambikissa heidän omalla äidinkielellään. Lahjoituksen voi tehdä suoraan ostosten yhteydessä.

Mosambikin tasavallassa, eteläisessä Afrikassa, on yli 26 miljoonaa asukasta. Se on yksi maailman köyhimmistä valtioista, jonka väestöstä suurin osa saa elantonsa omavaraisviljelystä. Vain noin puolet Mosambikin väestöstä on lukutaitoisia.

Äidinkielellä on suuri merkitys lapsen kehitykselle. UNESCOn tutkimuksen mukaan lapsen äidinkieli on paras tietojen ja taitojen omaksumisen kannalta. Lapset, jotka käyvät koulua muulla kuin omalla äidinkielellään lopettavat todennäköisemmin koulunkäynnin aikaisemmin heikon koulumenestyksen vuoksi. Äidinkielellä omaksutut tiedot ja taidot puolestaan jäävät helpommin lasten pitkäkestoiseen muistiin. Mosambikissa puhutaan yli 15:sta paikallista kieltä, joista Makuan kieli on suurin alkuperäiskieli puhujamäärältään, noin 3 miljoonaa.

Lastenapu-hanke on toiminut Nacalan alueella 1990-luvun alusta alkaen ja sillä on ollut merkittäviä vaikutuksia alueen tyttöjen tasa-arvoon. Nacalan alueella ilmoitettujen lapsiavioliittojen määrä on vähentynyt ja vastaavasti ammatilliseen koulutukseen osallistuvien tyttöjen määrä on noussut. Lukutaito on ihmisoikeus ja väline, jonka kautta lapselle avautuu uusi maailma. Sen myötä hän pääsee osalliseksi yhteiskunnan toimintaan aktiivisemmin kuin ennen. Koulutuksella on merkitystä erityisesti tyttöjen tulevaisuuden kannalta. Kouluakäyvä tyttö avioituu vanhempana, saa vähemmän lapsia sekä kykenee huolehtimaan lapsistaan paremmin kuin kouluakäymätön.

Kampanjan avulla kerätyt varat toimitetaan suoraan Nacalaan, Mosambikiin. Vain pankkikulut vähennetään (n. yksi euro).

Related Posts